top of page
  • Writer's pictureTrimet Oy

Kevättä kohti palkitsemisen sekä strategiapäivän kera

Terveen liiketoimintapohjan tukena on monia seikkoja ja listasta voisi tehdä hyvinkin pitkän, mutta yksinkertaisimmillaan sen voi kiteyttää henkilöstön kuuntelemiseen ja sen kautta toiminnan kehittämiseen.


Kaarinan Trimetillä toimihenkilöt viettivät strategiapäivää, jossa suunnittelu- ja pohdintalistalla olivat niin painopistealueet sekä syvempää tarkastelua vaativat kehityskohteet. Samalla käytiin läpi laatujärjestelmää, esimerkiksi hallinnon prosessikuvausten osalta.


Toiminnan kehittämisellä ei paranneta ainoastaan oman yrityksen tilannetta esimerkiksi talouden ja henkilöstön jaksamisen osalta. Sillä mahdollistetaan asiakkaille sujuva ja miellytävä asiakaskokemus ja tehokas resurssien hyödyntäminen leikkeistä lopputuotteisiin.


Samalla pääsimme myös juhlistamaan PerkinElmerin myöntämää tunnustusta, Supplier Award 2020 palkintoa upeasta yhteistyöstä vuoden 2020 aikana. Palkinnon Kaarinan Trimetille luovutti Jesse Mattila PerkinElmeriltä.



304 katselukertaa
bottom of page